Tervetuloa naiskuorolaulun maailmaan!
Porvoon Naislaulajat ry on vuonna 1949 perustettu naiskuoro. Laulamisen ilo ja halu oppia uutta luonnehtii miltei 40 laulajan käsittävää neliäänistä à cappella -kuoroamme, jota johtaa musiikin maisteri Päivi Bonde-Jensen.
Haluamme luoda elämyksiä yleisölle, mutta myös laulajille itselleen. Harjoittelemme tavoitteellisesti, kehitymme sekä otamme innolla vastaan uusia haasteita. Ohjelmistomme on monipuolinen valikoima perinteistä naiskuoromusiikkia, moderneja kansanmusiikkisovituksia ja pirteää kevyttä musiikkia. Värikäs ohjelmistomme kattaa skaalan hengellisestä maalliseen ja kansanlauluista viihteeseen.
Toimimme Porvoon kansalaisopiston opintopiirinä ja otamme uusia laulajia lukukausien alkaessa. Lukukausien aikana toiminnastamme kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä kuoron puheenjohtajaan.
Tervetuloa tutustumaan iloiseen naiskuoroomme! Kuorolauluharrastuksen myötä saadut ystävyyssuhteet kantavat myös harrastuksen ulkopuolella. Naiskuorotoiminta ei siis ole ainoastaan yhdessä laulamista, vaan mitä suurimmassa määrin yhteisöllistä toimintaa jopa elinikäisen harrastuksen parissa.
Kuoron taiteellisena johtajana on vuodesta 2001 lähtien toiminut musiikin maisteri Päivi Bonde-Jensen. Hän suoritti Sibelius Akatemiassa laulun A-tutkinnon vuonna 1990. Päivi on urallaan laulanut 15 vuotta Suomen Kansallisoopperan lisäkuorossa, tehnyt solistirooleja useissa produktioissa sekä toiminut äänenmuodostajana useissa kuoroissa. |